Kruununpuistossa tehdään kalliohakkauksien kasvillisuusselvitystä
Lajistoselvitys tehdään, jotta kalliohakkaukset voidaan puhdistaa niissä olevasta orgaanisesta aineksesta.
Lajistoselvitys tehdään, jotta kalliohakkaukset voidaan puhdistaa niissä olevasta orgaanisesta aineksesta.
Kuusiosainen kansainvälinen urheiludraamasarja on Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimman kuljettajan Jarno Saarisen elämäntarinaan perustuva
Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma starttaa helteisessä säässä.
Imatran eri alueilla voi tavata espanjansiruetanaa, joka kuuluu hävitettäviin vieraslajeihin.
Liikenne kulkee koko ajan, mutta yhtä kaistaa pitkin.
Pride-lippu nostetaan salkoon Kulttuuritalo Virran pihassa.
Tonteille ajo on sallittu tutkimusten aikana, mutta alueella kannattaa liikkua varovaisesti.
Vuosi 2021 sujui ilman suuria häiriötilanteita. Suurin investointi oli Meltolan jätevedenpuhdistamon saneeraus, joka päästiin aloittamaan
Banderolleja asennetaan klo 9.00 alkaen.
Keikka on syntynyt nuorten toiveesta, ja nuorten toiveita on kuultu myös esiintyjävalinnoissa.
Ajojen kilpailurata suljetaan liikenteeltä perjantaina 1.7.2022 kello 15.
Sinilevien havainnointi vesialueilla perustuu yksittäisten henkilöiden havaintoihin ja ilmoituksiin sekä viranomaisten toteuttaman näytteenoton ja
Katso mitä katuja katko koskee ja millä ajanjaksoilla. Aluesaneerauksessa asennetaan väliaikaisia vesijohtoja.
Tyhjä putki aiheutti hetkellisesti vaaraa veneilijöille. Nyt veneily alueella on jälleen turvallista.
Imatranajon rataan tehdään vielä tällä viikolla uutta shikaania Pietarintien ja Ensontien risteykseen. Asfaltoinnin haitta on liikenteelle hetkellistä
Tästä uutisesta löydät yhteenvedon Big Band Campin ilmaiskonserteista, Imatranajosta, Saimaa Cycle Tourista, Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalista
Niin paljon kuuluu rakkauteen -näytelmää tähdittävät koko kansalle tutut näyttelijät.
Aluesaneerausurakka etenee.