Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on Imatralla 21.-23.7.2022
Festivaalin ohjelmistossa nähdään tanssiteatteria, draamaa, elokuvia, lukuteatteria, katuteatteria ja katumuusikoita.
Festivaalin ohjelmistossa nähdään tanssiteatteria, draamaa, elokuvia, lukuteatteria, katuteatteria ja katumuusikoita.
Ravustus Vuoksella sallitaan 21.7. klo 12.00 alkaen aina 31.10 asti. Ravustukseen tarvitaan lupa, joka maksaa 35 euroa. Yksi lupa oikeuttaa pyytämään
Tästä päivästä sunnuntaihin asti on koskinäytökset teknisten ongelmien takia peruttu. Fortum ohijuoksuttaa koskea omien tarpeidensa mukaan loppuviikon
Tämän illan koskinäytös on peruttu eilisen salamoinnin sähköverkkoon aiheuttaman häiriön takia. Fortum tiedottaa, että koski kuohuu kuitenkin
Ukonniemi stadionilla järjestetään toiminnallisen urheilun kilpailu Karjalan Kovin 15.–17.7.
Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien yhteinen Street Artificial Intelligence -hanke tuo digitalisaation säästöt ja hyödyt osaksi kaupunkien katujen
Kansainvälisiä tuulahduksia 23.7.2022 tarjoaa yleisölle ruokaa, musiikkia ja historiallisia elämyksiä Imatralla. Tapahtumaa ja juhlavuotta on
Olitko katsomassa Niin paljon kuuluu rakkauteen -musiikkikomediaa sunnuntaina 10.7.? Jos olit, toimi alla olevien ohjeiden mukaisesti.
Kaava mahdollistaa liikerakentamisen Lähteen talon tontille.
Matkailun juhlavuoden päätapahtuma Kansainvälisiä tuulahduksia järjestetään Koskenpartaalla lauantaina 23.7. Tapahtuman ohjelmaan kuuluvat
Katu katkaistaan kaukolämpöjohdon rakennus- ja kaivuutöiden vuoksi huomenna tiistaina 12.7. kello 8 alkaen. Karttakuvaan on merkitty punaisella
Ajoneuvo- ja kevyelle liikenteelle on Asemäentien alikulkusillan kohdalla maanantaista alkaen vain yksi kaista käytössä.
Sulku kestää kolmesta neljään päivää, jolloin liikenne ohjataan Rautatieläisenkadulle Junamiehenkadun kautta.
Päällystystyön ajan risteyksessä on yksi kaista koko ajan auki ajoneuvoliikenteelle. Työ valmistuu perjantaipäivän aikana.
Omat sinilevähavainnot kannattaa kirjata Havaintölähetti-verkkopalveluun.
Viime talvena valmistunut pumppaamo on odottanut puuttuvia sähkökomponentteja koko kevään, mutta nyt se on toiminnassa.
Katso täältä tapahtuman aikaiset poikkeavat liikennejärjestelyt julkisen liikenteen linjoihin 1,2 ja 3 sekä ajoneuvoliikenteeseen Imatrankoskentiellä
Tonteille ajo on sallittua.