Mitra muuttaa vajaan kahden viikon päästä Imatrankoskelle
Yhtiöt muuttavat ensin ja sen jälkeen kaupungintalon muu väki.
Yhtiöt muuttavat ensin ja sen jälkeen kaupungintalon muu väki.
Kampanja rakensi positiivista Imatra-brändiä.
Paljon voisit säästää energiaa lämmitysjärjestelmän vaihdolla? Entä millaisia eri tukilämmitysmuotoja on tarjolla?
Pikku Hiisi -näyttämöllä hauskuttavat maaliskuussa Hölmöläiset. Imatralla nähdään myös nimekkäitä vierailijoita.
Hiihtopassin tarjoushinta on voimassa torstaihin asti.
Kokousta voi seurata paikan päällä valtuustosalissa tai suorana lähetyksenä kaupungin verkkosivuilta tai Youtube- ja Facebook-kanavien kautta.
Työt aloitetaan puuston raivauksella.
Maailman mielenterveyspäivää vietetään maanantaina 10.10.
Rakentaminen aloitetaan tammikuussa, mikäli sää sallii.
Kulkua Routakadun, Pakkaskadun ja Huurrekujan välillä rajoitetaan ensi viikolla.
Liikuntaa järjestetään maanantaisin ja torstaisin koko talvikauden ajan. Osallistujille on tarjolla myös pullakahvit.
Silta on ollut suljettuna liikenteeltä 10.10.2022 lähtien.
Lastenduo esiintyy urheilutalon palloiluhallissa kello 11.15.
Leikkipuisto valmistuu vanhan leirintäalueen viereen vuoden 2023 aikana.
Rakennuskustannukset ovat nousseet parilla miljoonalla eurolla.
Yhdellä kirjastokortilla voi lainata yhden kausikortin. Kausikortin laina-aika on viikko.
Aamupalaa tarjoillaan ennen kello kahdeksaa.
Teatteri Imatran Helppo ero -komedia kertoo eroterapeutista, joka haluaisi itse päästä eroon kaikesta.