PÄIVITETTY: Putkirikko katkaisi vedet Harakan alueelta, vedentulo palautuu kymmenen maissa illalla
Kyseessä oli iso putkirikko.
Kyseessä oli iso putkirikko.
Vanhusneuvosto pitää kohtuuttomana, että vuosittain 3000 naista maakunnan pohjoispäästä joutuu käymään seulonnassa Lappeenrannassa saakka.
Imatra avaa ovet juhlavuodelle.
Kaupunki tekee sen omistamien maa-alueiden osalta maastomittaukset maanmittaustoimituksissa, mutta yksityisten maiden osalta ne tekee
Teatterin katsomoissa vieraili vuoden aikana 16 450 katsojaa. Vuotta leimasivat useat näytösten perumiset.
Valokaarin paljastama vika saatiin 23.12. korjattua.
Kaupunki hakee kumppaneita alueen kehittämiseen.
Osallistua voivat myös yritykset ja yksityiset. Avustuslähetys Nizhyniin lähtee loppiaisen jälkeen. Mukaan mahtuu uusia villasukkia.
Kaatopaikalle voi viedä lunta maksutta alueen aukioloaikoina.
Keskusta-alueen yrittäjä, tule kertomaan miten kulmat saadaan kukoistamaan.
Mukaan maksuttomaan toimintaan mahtuu hyvin myös uusia liikkujia.
Jääkaapit täyttyvät raaka-aineista ja pöydät notkuvat valmiista ruoista.
Välittömät korjaukset tehty ja muut lasikatot tarkastettu ettei ongelma toistu.
Tavoitteena on lisätä lasten liikuntaa ja perheiden yhteistä aikaa.
Ilmoittautuminen tammikuussa aloittavaan ryhmään on auki.
Esimakua kansainvälisistä kilpailuista saadaan tulevana viikonloppuna, kun Ukonniemessä järjestetään Biathlon Baltic Cupin osakilpailu.
Avustuslähetyksen toimitus lähiaikoina.
Mittarit on hankkinut Hinkua Etelä-Karjalaan! -hanke.