Asiakaspalvelunumeroissa häiriö
Vika saatiin korjattua klo 20.30.
Vika saatiin korjattua klo 20.30.
Kokousta voi seurata paikan päällä valtuustosalissa tai suorana lähetyksenä kaupungin verkkosivuilta sekä Youtube- ja Facebook-kanavien kautta.
Arvioitu jäteveden ylivuotomäärä on noin 50 m3.
Ylivuoto saatiin loppumaan maanantai-iltana 16.1. klo 24.00 mennessä.
Setelin arvo on noussut: tulevana kesänä setelin avulla työllistynyt nuori saa palkkaa vähintään 500 euroa.
Perustettava Ivonranta-yhtiö ostaisi kaupungilta rakennukset kunnostamista varten.
Kolme varattavaa työhuonetta sijaitsevat Kulttuuritalon toisessa kerroksessa kahvilan läheisyydessä.
Vastaanotto on ollut karjalaiseen tapaan iloinen ja positiivinen.
Lämmin sää ja vesisade romahduttivat valmiiksi saadun iglun. Avajaisia ja konsertteja ei voida järjestää.
Alueella tulvii rikkoutuneen sadevesipumpun takia. Liikenne pyritään avaamaan perjantaina.
Tavoitteena lisätä imatralaisten mahdollisuuksia osallistua kaupungin kehittämiseen. Laine toimii myös uusien asukkaiden kotiuttajana.
Uimahallin kaikki altaat ovat käytössä naisille lauantaisin 4.2.- 29.4.2023 kello 15:45-17:15.
Sivuja kehitetään koko ajan, esimerkiksi logoa päivitetään lähiaikoina.
Aiheena kirjoitukset ja yhteishaku.
Tarkka matkustajatieto auttaa bussireittien ja aikataulujen suunnittelussa. Imatralla tutkittua teknologiaa voidaan hyödyntää muuallakin.
Samalla paikallisliikenteen linja-autot palaavat normaalille reitilleen Savikannantielle.
Poikkeusreitti on käytössä ensi maanantaista lähtien yhdestä kahteen viikkoa.
7-vuotiaasta tytöstä kertovan monologin pääsee katsomaan vielä tammi-helmikuun vaihteessa.