Vanhoja katuvalaisimia uusitaan led-valaisimiksi Imatran pääväylillä
Työt suoritetaan yötöinä viikoilla 13, 14 ja 15. Kohteissa on liikenteenohjaus.
Työt suoritetaan yötöinä viikoilla 13, 14 ja 15. Kohteissa on liikenteenohjaus.
Pääkirjastossa on käynnissä lapsille suunnattu piirustuskilpailu 23.3.–6.4.
Lakolla ei ole vaikutusta muihin Imatran koulukeskuksiin tai kiinteistöihin.
Työt jatkuvat talvitauon jälkeen perjantaina 24.3.2023 alkaen Ratavallinkaaren ja Junamiehenkadun risteyksessä.
Noin 45 prosenttia Imatran 9.-luokkalaisista haki ensisijaisesti lukioon.
Imatran kaupunginkirjasto järjestää keskustelutilaisuuden otsikolla "Osbu – budjetti yhdessä".
Vanhaksi ja suureksi kasvaneet kuuset ovat tuulelle alttiita erityisesti nyt, kun Lähteen talo on purettu.
Pikku Hiisi -lavalla nähdään kokoelma tuttuja tarinoita tähän päivään tuotuna.
Pysyvä hallitus nimetään syksyyn mennessä.
Kotiäänestyksen ilmoittautumisaika päättyi tiistaina 21.3..
Vuoksenniskalla ja Ukonniemessä latuja ajetaan edelleen.
Seuraajan rekrytointi käynnistyy välittömästi. Samassa yhteydessä IBC:n urheilun ja liikuntamatkailun nimikkeet ja työnkuvat muuttuvat.
Haasta talkoisiin itsesi, naapurisi, työpaikkasi tai muu yhteisö.
Vartiainen on opiskellut näyttelijäntyötä Göteborgissa. Hänellä on myös vahva laulutausta.
Haluatko vaikuttaa kävelyn ja pyöräilyn kehittymiseen Imatralla? Vastaa kyselyyn, ryhdy agentiksi ja osallistu arvontaan.
Ennakkoon ostetut liput voi vaihtaa tai palauttaa.
Velkaantuminen tulevina vuosina merkittävä haaste.
Haettavana on kaksi liikuntapaikkatyöntekijän sekä useampi vihertyöntekijän paikka. Hakuaika päättyy perjantaina 31.3.