THL suosittaa maskin käyttöä jatkossa yli 12-vuotiaille
Maskien jakelu aloitetaan Imatralla kouluissa maanantaina.
Maskien jakelu aloitetaan Imatralla kouluissa maanantaina.
Viime vuonna tulleet myöhästymismaksut aiheuttavat lainauskiellon 1. helmikuuta.
Luonnon lumitilanne on mahdollistanut latujen käyttöönoton eri puolilla kaupunkia.
Katkos kestää noin kahdeksan tuntia. Asukkaille tiedotetaan myös tekstiviestein.
Latu on kuntalaisille avoin myös kokeiden aikana.
Työväenopiston aikuisten kursseja toteutetaan etänä mahdollisuuksien mukaan. Kirjastot ovat avoinna tietyin rajoituksin.
Kaupungin kuntosalit pidetään edelleen suljettuina.
Ruokajakelusta kysely ensimmäisen ja toisen vuosikurssin etäopiskelijoille.
Perusopetus käynnistyy lähiopetuksessa torstaina 7.1.
Myös lähes kaikki ulkojäät ovat luistelukunnossa.
Vain Vuoksenniskan jää on kiinni. Ensilumenladulla hyvä latupohja.
Imatran apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino korostaa vuodenvaihteen blogissaan, että Imatra tarvitsee menestyäkseen saumatonta yhteispeliä. On
Virallisesti Imatran syntymäpäivää vieteteään vuoden 1948 mukaan, mutta kaupungin juuret ovat kuitenkin paljon kauempana historiassa.
Vuotta 2020 leimasi korona, mutta kyllä tuon epidemian varjossa Imatralla elettiin arkea, rakennettiin kahta koulukeskusta, liikuttiin, käytiin koulua
Neljä Pohjolan Liikenteen autoa seisoo liukkauden takia. Hiekka ei pysy ajoradalla sateen vuoksi.
Pukuhuonetilat ovat suljettuja koronarajoitusten vuoksi.
Lukuhaaste on avoin kaikille lukemisesta kiinnostuneille.
Kyseessä varotoimenpide, jolla ehkäistään uusia tartuntoja urheilutiloissa ja uimahallissa.