Imatra palkitsi koulukeskusten arjen sankareita
Imatran kaupunki myöntää Arjen sankari -kiertopalkinnon yhdelle henkilökunnan jäsenelle vuosittain. Työtoverit valitsevat palkittavat äänestämällä.
Imatran kaupunki myöntää Arjen sankari -kiertopalkinnon yhdelle henkilökunnan jäsenelle vuosittain. Työtoverit valitsevat palkittavat äänestämällä.
Korona sai Kodin kuvalehden toimituspäällikkönä työskentelevän Mari Markkasen siirtämään työpisteensä Imatralle. Sosiaalista kaupunkielämää viettänyt
Mennyt lukuvuosi oli Virta-opistolle poikkeuksellinen. Musiikkiopiston opetusta järjestettiin lähiopetuksena ja etänä. Työväenopisto joutui
Yrittäjä Juhani Turpeisen toiveena on tehdä Kahvila Virrasta viihtyisä paikka kulttuuritalossa asioiville, lähistöllä työskenteleville sekä lähialueen
Kokoelman vanhimpaan osaan kuuluu iso joukko teoksia, jotka on kerännyt insinööri Jalo Sihtola. Sihtola-kokoelma on esillä taidemuseossa kesällä.
E-aineistoissa löytyy valinnanvaraa, kirjoittavat Jesse Lindström ja Mika Kähkönen.
Kirjaston ja kulttuuritalon tiloissa on tehty talven aikana paljon muutoksia. Muutosten ansiosta kaupunginmuseo ja kirjasto toimivat entistä
Suosittuun tv-sarjaan perustuvan näytelmän pääosassa nähdään kaikkien tuntema komedianäyttelijä Minna Koskela.
Lapset voivat osallistua liikuntakerhoihin, ja aikuisille järjestetään puistojumppaa ja luontopolkulenkkejä.
Matkailun trendit ovat nyt suotuisia Imatralle. Odotukset kesästä ovat korkealla, koska Imatra tarjoaa monipuolisen vastauksen kotimaista
Tänä kesänä maastopyöräilyyn soveltuvia reittejä kunnostetaan ja merkitään kyltein ja kartoille Saimaan rannoilta aina Venäjän rajalle saakka
Kaupunginjohtaja Kai Roslakka pohtii asukaslehden pääkirjoituksessa elinvoiman haasteita.
Kesälehden teemana on matkailu. Sivuille on myös koottu runsaasti vinkkejä kesäloman viettoon.
Suurin osa Koskelle tulevista koululaisista kulkee syksyllä kouluun Sulkukujan kautta.
Katso juhlaa tämän linkin tai sosiaalisen median kautta.
Käsittelyssä kolme merkittävää investointia, jotka siirtyvät uusien päättäjien harteille.
Perustasollakin muistettava turvaetäisyydet, hygienia ja maskit.
Kaikessa toiminnassa korostuu nyt riittävä, 1–2 metrin etäisyys