Teatteri Imatra kunnioittaa kesäteatterissaan musiikkilegenda Fredin uraa
Niin paljon kuuluu rakkauteen –musiikkikomedia kertoo paluumuutosta maalle ja rakkauden haasteista.
Niin paljon kuuluu rakkauteen –musiikkikomedia kertoo paluumuutosta maalle ja rakkauden haasteista.
Voisitko sinä olla meidän uusi strategia- ja hallintojohtaja? Tai kiinnostaisiko sinua johtaa kahta isoa vastuualuetta palvelujohtajana?
Ensi viikolla 5.10-6.10 Vuoksentiellä tehdään asfalttijyrsintöjä ja päällystystöitä. Paikalla on liikenteenohjaus. Alueella liikkuvia kehotetaan
Vanhan Linnalan koulun seinää koristaa opiskelija Hanna Kettusen suunnittelema ulpukka-aiheinen muraali. Mitra Imatran Rakennuttaja Oy on kiinnostunut
Imatran alueella tehdään tulevana viikonloppuna junaliikennekatkossa mm. päällysrakenteen rakentamista sekä pontin nostoa.
Spoonface Steinbergin ensi-ilta on Teatteri Imatrassa maaliskuussa. Toukokuussa Imatralla vierailee Seela Sellan ja Esko Roineen tähdittämä
Myös toimistosiiven ulkoseinässä halkeama.
Palautteen pohjalta yksi kerros ja 2300 kerrosneliöitä poistettiin, julkisivua kevennettiin ja porrastettiin. Asemakaavan muutosluonnos yleisesti
Imatran uusi kaupunginjohtaja Ari Lindeman on perehtynyt syyskuun uuteen tehtäväänsä. Nyt edessä on vastuusaappaisiin hyppääminen, sillä Lindeman
Lehdessä on ajankohtaista asiaa muun muassa päiväkotien digilaitteista ja vanhusneuvoston tulevaisuudesta.
Jo tälle syksylle ja joululle luvassa uusia kausivaloja keskustaan.
Kirjastolla on lainattavana neljä kausikorttia Ketterän peleihin. Laina-aika on yksi viikko.
Museon avajaisia suunnitellaan alkuvuoteen 2026.
Valtakunnallinen Vanhustenviikko käynnistyy Imatralla juhlavasti Kulttuuritalo Virrassa ma 4.10. klo 14. Juhlapuhujana on kaupunginjohtaja Ari
Katokset siirretään muualle kaupunkiin.
Kolmas rokoteannos annetaan myös henkilöille, jotka ovat saaneet aiemmat kaksi koronarokotetta lyhyellä 3 - 6 viikon rokotusvälillä alkuvuonna 2021.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjasi aikaisemmin tällä viikolla lasten karanteeniin asettamista; jatkossa vain ne lapset asetetaan
Kalapäivä oli osa junioriyliopisto Universoman toimintaa.