Kirjailija Maria Kuutti uskoo lasten lukuintoon
Kangasniemeläinen lastenkirjailija Maria Kuutti vieraili syksyn aikana virtuaalisesti Imatralla Mansikkalan ja Kosken koulukeskuksissa.
Kangasniemeläinen lastenkirjailija Maria Kuutti vieraili syksyn aikana virtuaalisesti Imatralla Mansikkalan ja Kosken koulukeskuksissa.
Suurimmassa osassa lausuntoja ei huomautettavaa. Huomiota kiinnitettiin esimerkiksi kokoon ja kerroskorkeuteen, laajempaan maisemalliseen arviointiin
Tällä hetkellä ei karanteeneja.
Imatran hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 16.11.2021 oppilaaksioton kriteereistä ja oppimispolun yhtenäistämisestä esiopetuksesta 9-luokan
Illansuussa myös koskinäytös sinivalkoisin värein ja Sibeliuksen sävelin.
Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy tekee muuntamosaneerausta Sukkulakadulla huomenna kello 7-15:30. Tie katkaistaan liikenteeltä työn ajaksi Sukkulakatu
Vuoksenniskan koulukeskuksen käsityöluokkaan on murtauduttu viikonlopun aikana. Luokasta on viety käsityö- ja hitsauskoneita sekä kaasulaitteita
Vahva maskisuositus voimaan julkisissa tiloissa heti.
Kokusta voi seurata suorana lähetyksenä verkossa. Asialistalla on muun muassa ensi vuoden talousarvio.
”Toivon, että tästä koulusta tulee yhtä pitkäikäinen kuin viereisestä lyseon rakennuksesta.”
Uusi latuosuus on avattu tänään.
Nuoret pääsevät lanittamaan 40 tuntia putkeen. Koko perheelle suunnattu pelitapahtuma alkaa lauantaina.
Ennakkoon lipun ostaneet voivat tulla katsomaan illan Ei makseta! Ei makseta! näytöstä. Lipun voi myös vaihtaa tai palauttaa.
Sulkuaika on 15.–18.11.
Ladulla testataan latukoneita ja tehdään kunnostustöitä. Muissa osissa pääsee hiihtämään myös sulun aikana.
Lämpimät kiitokset kaikille kyselyyn osallistuneille! Lähes puolet 38 vastaajasta toivoi muraalia Imatrankoskelle, mutta myös Mansikkala, Vuoksenniska
KIPA hiekoittaa tänään tiistaina 9.11. pyöräteiden mäet, joten kevyen liikenteen väylillä kannattaa liikkua varovaisesti keli ja hiekoituskalusto
Latuosuudella esitellään uusia latukoneita.