Mansikkalassa sijaitsevan liiketontin huutokauppa alkoi tänään
Tontti on myytävänä huutokaupat.com-sivustolla. Tarjouksia voi jättää helmikuun alkuun saakka.
Tontti on myytävänä huutokaupat.com-sivustolla. Tarjouksia voi jättää helmikuun alkuun saakka.
Keskiviikkona ulkojäät pidettiin kiinni, sillä lämmennyt sää pehmensi jään.
Yhdessä tilassa saa olla enimmillään yhdeksän henkilöä kerralla.
Jääkaapit täyttyvät raaka-aineista ja pöydät notkuvat valmiista ruoista.
Ryhmissä useampi tartunta.
Latuja on nyt auki eri puolilla Imatraa.
Päivitys 13.12. kello 11:10: Putkirikko on saatu korjattua ja vesikatko on ohi Martankatu 1-9 ja Joutsenonkatu 88 talouksissa. Putkistoa huuhdellaan
Koronapassi käyttöön Imatralla urheilutiloissa.
Valutyö alkaa maanantaina 13.12. kello 6 alkaen ja päättyy noin kello 22 mikäli sääolosuhteet sen mahdollistavat. Betoniautojen reitti työmaalle
Rahoitus tarkoitettu toiminnan käynnistämiseen vuosina 2022-2023.
Pääesiintyjinä Kaija Koo ja Antti Tuisku
Videolla näyttelevät Vuoksenniskan koulun oppilaat.
Latu on ainoastaan kilpailijoiden käytössä lauantai- ja sunnuntaiaamupäivinä.
Imatra Ballet 2022 -juhlagaala on kooste tapahtumassa vuodesta 2014 nähdyistä esityksistä maustettuna aivan uusilla koreografioilla. Tapahtuma
Asialistalla on muun muassa Torkkelinkadun ja Imatrankosken asemakaavojen muutokset.
Korjaustyöt ovat päättyneet.
Pahimmillaan pakkanen voi aiheuttaa putkirikon.
Sekä Vuoksenniskan kaukalon että Kostinpuiston kentän jäät ovat luistelukunnossa, mutta niiden jäädyttämistä jatketaan viikonloppuna vielä aamupäivien