Imatralla matkailua jo 250 vuotta, juhlavuoden tapahtumille etsitään tuottajia
Imatran ja samalla koko Suomen matkailu täyttää 250 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Imatralla järjestetään kolme historiallista tapahtumaa ja haemme
Imatran ja samalla koko Suomen matkailu täyttää 250 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Imatralla järjestetään kolme historiallista tapahtumaa ja haemme
Ensimmäiset havainnekuvat ovat valmistuneet, vanhan purku alkaa tänä vuonna.
Markkinointiyhteistyösopimus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti. Yhteistyön tarkoitus on ennen kaikkea hyödyttää urheilijaa eteenpäin urallaan
”Tämä on ihan oikeasti merkittävä askel kohti rajanylityspaikan kansainvälistämistä.”
Alle parikymmentä ryhmää on ilmoittanut tilatarpeestaan.
Myös Koira nimeltään kissa -lastennäytelmän ensiaamun päivä vaihtuu.
Kaupungin päästöt ovat vähentyneet 51 % vuoden 2007 tasosta. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on ollut Imatran Lämmön ilmastotyö.
Vuoden tauko valvonnassa on päättymässä.
Ensontien ja Karhusuontien risteykseen juuttunut rekka esti linjan loppupään ajamisen noin tunnin ajan.
Tasavallan presidentti on vahvistanut lain terveydensuojelulain muuttamisesta ja se astui voimaan 1.1.2022. Muutos koskee terveydensuojelulain
Eppu Nuotion kirjoittaman musikaalin kantaesitys nähdään Teatteri Imatran suurella näyttämöllä lauantaina 5.2.
Kokous lähetetään suorana lähetyksenä verkkosivuille ja kaupungin sosiaalisen median kanaviin.
Äänestysprosentti jäi heikoksi.
Imatra kysyi kaupunkilaisilta nimiehdotuksia syksyllä.
Hän aloittaa kaupungin palveluksessa 28.2.
Filosofiakahvila ja muut yleisötapahtumat on peruttu 20.2. saakka.
Aikuisten liikunta-, tanssi-, yhteislaulu- ja kuororyhmät ovat silti edelleen koronatauolla.
Kaupungin järjstämiä kilpailuja ei toteuteta tekstiviestikutsuina.